Siirry pääsisältöön

Matkarattaat

Tarvitseeko matkarattaita? Matkusteletteko? Vai ihan vaan arkeen? 

Ostin meille matkarattaat, koska alussa oli käytössä sen verran pieni auto, että normirattaat veivät kaiken paksitilan ja ne oli lisäksi erittäin hankalat asettaa sinne niin, että takaluukku meni kunnolla kiinni. Emme juuri matkustele ja nyt kun vaihdoimme farmariautoon, en ole käyttänyt matkarattaita reissun päällä enää laisinkaan.

Elän kuitenkin haaveessa, että ehkä lähtisimme joskus matkalle, jossa tarvittaisiin niitä. Tosin tässä elämäntilanteessa, se taitaa säilyä ihan vaan haaveena :D

Ostin siis meille käytetyt Britax b-motion 4 plus:at. Niihin saa ihania, erinvärisiä kuomuja ja menevät täysin makuuasentoon. Yksi vika niissä toki on, istuinsuuntaa ei saa vaihdettua, vaan lapsi istuu kasvot menosuuntaan. Toki kaukalon sai asetettua siihen itseäänpäin. Aluksi katselin ihan normimallia, ei plus:saa. Niissä oli kuitenkin sellainen huono juttu, että jalkatukea ei saanut nostettua, joten sen takia päädyin plus-malliin. Kääntyvyys ei tietenkään ole läheskään niin hyvä kun Go Big:eissä, mutta kelpasivat silti ostosreissu-rattaiksi silloin ihan hyvin. Näihin saa myös lisävarusteena esim. leikkipöydän, jota ei saa meidän Go Big:eihin.





Jos matkustaisimme paljon, olisi ne kyllä kätevät, koska kuomu suojaa lasta erittäin hyvin auringolta ja tavaratilaan saa paljon tavaraa mahtumaan. Lisäksi niissä on takana (aisan alla) iso tasku, johon saa hyttysuojan ja paljon muutakin tavaraa. Tänä kesänä nämä on ollut myös kätevät, koska kun ottaa tuon taskun aisan alta vetoketjulla pois, on siellä verkko alla, jolloin saa kätevän läpivedon lapsen nukkuessa helteellä ulkona. Alla kuvat tästä:


 Sitten tällainen väliaikatieto: Eli B-motion 3 ja 4 ainut ero on siis vaan renkaiden määrä, kolmosissa on siis edessä vain yksi rengas.


Lisään vielä tähän loppuun sellaisenkin asian, että on myös ihan kiva olla kahdet rattaat, jolloin voi vaihdella aina välillä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyöräkärry

Jo ennen lasta olen haaveillut pyöräkärrystä, en tiedä miksi, mutta ne on aina kiehtonut minua omalla tavallaan. Oli siis melkeinpä itsestäänselvyys, että hankin meille sellaisen. Keväällä, lumen sulattua pois, aloin heti tutkia asiaa tarkemmin. Hyvin monessa paikkaa suositeltiin ostamaan ns. Kunnon kärryn (lue: kalliimman), koska halvemmat mallit on esim. Hyvin painavia ja raskaita vetää.  Kaksi merkkiä jäi siis, Thule ja Croozer. Seuraava asia, mikä oli myös minulle itsestäänslvyys, oli että kärry hankitaan käytettynä, koska minulla ei olisi mitenkään varaa uuteen. Sitten piti päättää, ostaisinko yksi-vai kaksipaikkaisen..No, tässä ajattelin lähinnä nyt Tildan ja hänen serkkupojan kannalta asiaa. Toki aina täytyy miettiä myös tuleeko meille ehkä joskus toinen lapsi, mutta meillä ei ole tarkoitus hankkia lapsia hyvin pienellä ikäerolla ainakaan. Koskaan ei toki tiedä, miten käy yms. Mutta näin olemme ajatelleet. Päätin nyt silti, että halusin kaksipaikkaisen kärryn. Onpa

Angelcare vaipparoskis

Tarvitseeko vaipparoskista? Rehellinen vastaukseni on, ei. Tosin, jos hoitopöytä on pitkän matkan päässä keittiönroskiksesta ja haluat pitää hajut poissa, tämä on kyllä erittäin kätevä. Tätä ei oikeasti tarvitse tyhjentää, ennenkuin se on täynnä. Se ei päästä hajuja läpi eikä meidän koirat pääsisi sitä edes vahingossa penkomaan. Ison miinuksen tämä saa tosin siitä, että täyttökasetteja täytyy aina tilata netin kautta (ja monesti ne on loppu varastosta). Prismasta ja Lastentarvikkeesta löytyy kyllä Tommee Tippee -merkin kasetteja, mutta ainakin Lastentarvikkeen myyjän mukaan, ne ei satu Angel care -roskikseen. Ostimme tämän oman verkkokauppa.com:ista , kun kävimme Helsingissä lomalla ennen vauvan syntymää. Sieltä sitten tilaan nuo vaihtokasetit aina. Jälkiviisaana ostaisin ehkä nyt tuon Tommee tippee -merkkisen, koska olisi huomattavasti helpompi ostaa niitä vaihtokasetteja siihen. Meiltä tämä saa äänen.

Itkuhälytin vai radiopuhelin?

Emmin melko pitkään itse näiden kahden välillä? Pidin välillä taukoa ja aloitin aiheen tutkimisen aina vähän ajan päästä uudestaan. Loppupeleissä päädyin kuitenkin ihan itkuhälyttimiin, koska ajattelin ettei kantavuutta tarvitse niissä olla aivan järjettömästi ja koon puolesta saa olla mielummin pienemmät kuitenkin. Halusin myös hälyttimiin lämpömittarin (sitä ei taida olla radiopuhelimissa). Ehdoton ominaisuus oli myös akkutoimiset hälyttimet. Tänä päivänä suurin osa itkuhälyttimistä vaati vieläkin verkkovirran ainakin siihen vauvan osaan. Meillä on siis Neonate- BC 5700D hälyttimet, joissa on todella hyvä kantavuus, muttei kuitenkiin yhtä hyvä kuin radiopuhelimessa. Me ainakin pärjätään näillä ihan hyvin ja tosiaan mainittakoon vielä, että ne on käytössä ihan päivittäin. Kaverilla on käytössä Nabby , eli puhelimen välityksellä toimiva hälytin. Siinä on kivoja toimintoja ja se toimii oikein hyvin muuten, mutta kantavuus on erittäin heikko. Toivottavasti näitä saadaan kehitettyä