Siirry pääsisältöön

Imetystyyny


Tämä varmasti jakaa mielipiteet aikalailla tasan. Toiset on sitä mieltä, että tämä on täysin turha, kun toiset on sitä mieltä, että sitä voi käyttää hyvin monipuolisesti. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään, eli käytin tätä ahkerasti yli vuoden ajan. 



Väitän edelleen, että parhaaseen käyttöön se tuli raskausaikana. Liitoskipuineen nukkuminen oli jopa melkein mukavaa tämän tyynyn ansiosta. Esikoisen imettämiseen se toi lisätukea, kun opin imettämään istuaaltaan. Väittäisin kuitenkin, että tämä tulisi jo alusta asti käyttöön, jos joskus saan toisen lapsen. On vaikea kuvailla, kuinka hankalta imetys tuntui pienen 3.5 kiloisen vauvan kanssa. Varsinkin kun tuntui, ettei sitä uskaltanut liikuttaa juuri ollenkaan. Tämä tunne on varmasti monelle tuttu (tai toivon ainakin, etten minä ollut ainut, jolla meni varmasti kuukausi opettelemiseen). Olen ajatellut, että tämä voi toimia myös myöhemmin lattiatyynynä lapselle johonkin lukunurkkaan tms.

Meillä on Doomon Buddy tyyny. Monella keskustelupalstalla ja monessa blogissa suositeltiin tätä, enkä kyllä kadu ostosta. Olen kokeillut sairaalan imetystyynyjä ja muutaman ystävän tyynyjä ja voin kertoo, että tämä on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Se muotoutuu täydellisesti vauvan (tai aikuisen) ympärille ja on viileä sekä pehmeä. Siitä löytyy sekä pieni että isompi versio. Itse omistan ison, koska halusin käyttää tätä nukkumiseen. Toinen asia, mihin se osoittautui hyväksi oli, kun lapsi opetteli istumaan. Tosin se vaihe ei kestänyt kun pari - kolme viikkoa. Tästä löytyy myös paljon eri kuosivaihtoehtoa, joten uskoisin, että melkein jokaiselle löytyy kivannäköinen.

Jos ostat tyynyn, osta kunnon tyyny. Muuten se jää kaappiin lojumaan ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyöräkärry

Jo ennen lasta olen haaveillut pyöräkärrystä, en tiedä miksi, mutta ne on aina kiehtonut minua omalla tavallaan. Oli siis melkeinpä itsestäänselvyys, että hankin meille sellaisen. Keväällä, lumen sulattua pois, aloin heti tutkia asiaa tarkemmin. Hyvin monessa paikkaa suositeltiin ostamaan ns. Kunnon kärryn (lue: kalliimman), koska halvemmat mallit on esim. Hyvin painavia ja raskaita vetää.  Kaksi merkkiä jäi siis, Thule ja Croozer. Seuraava asia, mikä oli myös minulle itsestäänslvyys, oli että kärry hankitaan käytettynä, koska minulla ei olisi mitenkään varaa uuteen. Sitten piti päättää, ostaisinko yksi-vai kaksipaikkaisen..No, tässä ajattelin lähinnä nyt Tildan ja hänen serkkupojan kannalta asiaa. Toki aina täytyy miettiä myös tuleeko meille ehkä joskus toinen lapsi, mutta meillä ei ole tarkoitus hankkia lapsia hyvin pienellä ikäerolla ainakaan. Koskaan ei toki tiedä, miten käy yms. Mutta näin olemme ajatelleet. Päätin nyt silti, että halusin kaksipaikkaisen kärryn. Onpa

Angelcare vaipparoskis

Tarvitseeko vaipparoskista? Rehellinen vastaukseni on, ei. Tosin, jos hoitopöytä on pitkän matkan päässä keittiönroskiksesta ja haluat pitää hajut poissa, tämä on kyllä erittäin kätevä. Tätä ei oikeasti tarvitse tyhjentää, ennenkuin se on täynnä. Se ei päästä hajuja läpi eikä meidän koirat pääsisi sitä edes vahingossa penkomaan. Ison miinuksen tämä saa tosin siitä, että täyttökasetteja täytyy aina tilata netin kautta (ja monesti ne on loppu varastosta). Prismasta ja Lastentarvikkeesta löytyy kyllä Tommee Tippee -merkin kasetteja, mutta ainakin Lastentarvikkeen myyjän mukaan, ne ei satu Angel care -roskikseen. Ostimme tämän oman verkkokauppa.com:ista , kun kävimme Helsingissä lomalla ennen vauvan syntymää. Sieltä sitten tilaan nuo vaihtokasetit aina. Jälkiviisaana ostaisin ehkä nyt tuon Tommee tippee -merkkisen, koska olisi huomattavasti helpompi ostaa niitä vaihtokasetteja siihen. Meiltä tämä saa äänen.

Pillimuki, nokkamuki, snapsilasi, taikamuki

Tämä viidakko on loputon, vaihtoehtoja on niin paljon. Mikä pitäisi valita? Mikä vaikuttaa negativisesti hampaiden kasvuun, mikä ei? Olisi tehnyt mieli huutaa, että kertokaa nyt joku, mikä se oikea ratkaisu on! Kuvassa näkyy meidän juomapullot ja no, kaikkia vaihtoehtoja on kokeiltu. Tottakai, koska kaikkea täytyy kokeilla ennenkuin tietää. Kaikessa tämä ei ehkä päde, mutta nämä ovat olleet suht. Halpoja kokeiluja. Tilda on alusta asti syönyt iltamaidon pullosta. Minulla ei noussut rintamaito kun vasta viikko synnytyksestä, joten pakko oli opetella juomaan jotenkin muuten, kuin rinnasta. Siihen me valitsimme pullon. Hörpyttäminen olisi ollut toinen vaihtoehto.  Kun tuli aika siirtyä ruokajuomiseen, eli meillä veteen, valitsimme aluksi nokkamukin. Toiset eivät suosittele tätä hampaiden kehityksen takia, mutta en kuitenkaan osaa sanoa onko tämä tutkittua tietoa vai ei. Itselläni on nuorena ollut paha purentavika, jota yritettiin korjata n. 10 vuotta erilaisilla hammasraud